Miten ihanaa onkaan työskennellä teidän kasvattajien kanssa. Yhdessä toteutetaan näitä unelmia ja saamme myötäelää ilon ja toisinaan myös elämään kuuluvia murheellisempia hetkiä ❤️
Valtavasti onnea kasvattajalle upeasta pentueesta, kiitos yhteistyöstä ja myös lämmin kiitos ihanasta palautteesta 🥰
“Hei Reprovetin väki ja erityisesti eläinlääkäri Lena,
Haluan sydämestäni kiittää teitä Priscan onnistuneesta keinosiemennyksestä ja upeasta hoidosta.
Tämä pentue on minulle äärimmäisen merkityksellinen, sillä kyseessä on oman kennelini Lumina Polaris kaikkien aikojen ensimmäinen pentue, jolla aloitan virallisesti kasvatustyöni. Siemennyksen yhteydessä pyysin Lenalta toiveena tyttöpentua, jonka voisin jättää kotiin jatkamaan tätä unelmaa – ja Lena toteutti tuon unelman täydellisesti!
Priscan hienosti sujuneesta synnytyksestä 28.10. syntyi kaikkiaan viisi pientä ihmettä: kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Luonto näytti meille kuitenkin myös hauraat puolensa, ja yksi tyttöpennuista nukkui ikiuneen ja muuttui matkan varrella enkelipennuksi.
Suuren surun rinnalla olen kuitenkin oikeasti onnellinen ja valtavan ylpeä. Pentulaatikossa tuhisee tällä hetkellä neljä aivan upeaa, elinvoimaista ja vahvaa pentua. Toiveeni kotia jättävästä tytöstä toteutui peräti kaksin verroin! Laatikossa kasvaa kaksi upeaa tyttöä, jotka ovat niin identtisiä ”samiksia”, että heille piti tänään laittaa jo tunnistuspannat. Myös molemmat pojat ovat aivan mahtavia pikkuotuksia, joihin olen korviani myöten rakastunut.
Prisca hoitaa pentunsa aivan esimerkillisesti. Istun vain pentulaatikon vieressä, ihailen heitä ja elän tässä onnellisessa hetkessä kiitollisin mielin.
Kiitos Lena ja koko tiimi siitä, että autoitte tekemään Lumina Polaris -kennelin ensimmäisestä unelmasta totta. Teitte tarkkaa ja sydämellistä työtä! ❤️
Lämpimin terveisin,
Minna
Kennel Lumina Polaris”